Entisajan radiokomponentteja

Nasta, nappi, klemmari ja hakaneula olivat entisajan radiorakentajan käytännöllisiä komponentteja muiden omatekoisten lisäksi. Nastalla painettiin klemmari laudan reunaan ja siihen oli helppo sitten pujottaa mm. kuulokkeen johtojen päät. Samoin liitettiin antenni ja maajohdot. Hakaneula piti hyvin paikallaan ilmaisinkiteen ”detektorin”, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Kelat ja kondensaattorit olivat etupäässä myös omatekoisia, vaikka niitä saattoi joskus onnistua ostamaankin radioliikkeestä. Itse tein aikoinaan kiintokondensaattorin tinapaperista ja eristeenä oli tavallista ohutta silkkipaperia. Kidekoneen alustana käytettiin höylättyä laudan palaa. Kidekoneen kide oli itse aseteltava diodi, joka syntyi jostain mineraalikiteestä, jota kosketettiin ohuella metallisella langan pätkällä. Mineraalikiteitä löysin itse nuoruudessani rautatieaseman liepeiltä, jotka olivat sinne joutuneet pudottuaan radan penkalle ohi menneistä malmivaunuista. (Langaton lehti: Kiteenä kelpaa erinomaisesti kuparikiisun kappale, mutta lyijykiille on paras!) Tässä alla silloisen kidekoneen kytkentäkaavio, josta voi nähdä mitä silloin tarvittiin.

kideradio

(Lähde: Langaton-lehti v. 1924.)

Antennirakentaja tarvitsi myös eristimiä, joina käytettiin palttoon nappeja.  Alla esitetty ”nappiantenni” on tarkoitettu kidekoneessa käytettäväksi.

nappiantenni

Sisäantennit nappeineen olivat jo aikanaan käytössä:

sisaantenni

 

Langaton-lehdessä esiteltiin myös kidekoneen rakenne, jossa käytetään ”hunajakennokelaa”.

kennohunajakennokela

(Vasen kuva Langaton-lehdestä, oikea Huuto.net-sivuilta)

Kelan tekeminen on melko konstikasta, mutta teko-ohjeet löytyvät mm. Nuorten Kokeilijan ja Keksijäin kirjasta sivuilta 252-253. (Kymmenes painos vuodelta 1947)

hunajakenno

 

73 de oh3krb Heikki

Comments are closed