ITE 5 -tapahtuma

Viides ITE-tapahtuma pidettiin sunnuntaina 25.3.2012.

Tapahtumassa käytettyjä rigejä:

Jari OH6DC /i

ITE-tapahtuma on aina hyvä deadline vauhdittamaan omien rakenteluprojektien valmistumista. Tänä talvena työn alla oli putki-VFO ja siihen sopiva lähetin.

VFO näkyy kuvassa vasemmalla ylhäällä. Sen kytkentä on vuoden 1962 QST-lehdestä (netissä http://jlandrigan.com/files/McCoy%20VFO.pdf). Putkina käytin ECC85 ja EF89. Tavoitteena oli saada VFO:sta sen verran vakaa, että sillä kehtaa workkia. Yllättävän hyvä siitä tulikin. Kylmäkäynnistyksessä se ryömii ensimmäisen vartin aikana yli 10kHz, mutta jo puolen tunnin kohdalla vauhti on enää noin 10Hz/min. Uikutuksesta pääsin eroon kokonaan, kun rakensin VFO:lle oman erillisen virtalähteen (kuvassa VFO:n alla).

Lähetin on kuvassa keskellä ylhäällä. Sen kytkentä on muunneltu Wiion ja Somerikon Uuden radiokirjan (1958) kokelaslähettimestä. Putkina on EL84 ja EL86. VFO:n kanssa saan siitä tehoa ulos tällä hetkellä watin verran. Toivoin vähän enemmän, mutta katsotaan onko asialle jotain tehtävissä. ITE-tapahtumassa yhdellä watilla pystyi joka tapauksessa workkimaan kaikki asemat jotka itse kuuli.

Kuvassa oikealla ylhäällä on vastaanotin, sama jota käytin viime vuoden tapahtumassa. Se on kaksiputkinen ja regeneratiivinen. Vastaanottimen alla on sen ja lähettimen yhteinen virtalähde. Lähettimen alla keskellä on tyhjä kotelo korokkeena, siitä syystä että halusin laitteet samaan linjaan. Kotelot ovat maalattuja PC-virtalähteen kuoria.

Muukin asema oli ITE-henkinen. Sähkötysavaimena käytin rautasahanterä-sideswiperia (ks. RA 3/2012). Luuppiantenni, avolinja ja tuneri ovat kotitekoisia. Vain SWR-mittarina oli kaupasta ostettu laite, koska omatekoinen oli lainassa.

oh6dc1oh6dcp2

 

 

Kari OH1UH /i

Osallistuin tapahtumaan Kyrösjärveltä, Ikaalisista. Oli jälleen kiva tapahtuma, vaikka fone-puolella olisi saanut olla enemmän asemia. Tällaisen voisi järjestää uudestaan vaikka loppukesästä!

Alla on kuva ITE-asemastani. Alimmaisena on JUMA TRX2 7W SSB, keskellä Prällä 2W DSB ja ylhäällä Tunturiradio CW 1W. Antennina oli dipoli 40/80 m ja virtalähteenä 20 Ah:n hyytelöakku.

Asema workki myös Kyrösjärven jäällä potkukelkasta ja QSOja tuli n. 20 kpl aina OH9-piiriin saakka, hi 🙂

oh1uhi

 

Simo OH1BS /i

Ei ollut kello kesäajassa, joten sain heikon lähdön, mutta muutamia CW -qsoja sentään pidin. Huikkasin myös AM -modella 3720kHz -taajuudella, mutta AM -qsoja en saanut.

ITE-asemani oli tällä kertaa CW/AM -lähetin. Kideohjaus, opamp / transistori-modulaattori ja E -luokan fettipääteaste, ulostulotehoa noin 10 wattia.
RX oli kaatopaikkakuormasta pelastettu BerttaRX:n raato. Yksi VT -muuntaja ja kaksi putkenkantaa oli edellinen säätäjä jättänyt jäljelle kelasarjan lisäksi. Kelasarjan jätin, kaiken muun siivosin shassiksen alta ja päältä ja kötöstelin radiolle uuden puolijohteistetun elämän. Vastaanottimessa on ”hienouksiakin” eli keraaminen VT -suodin ja vielä hiukan vaiheessa oleva AVS. Siis RX oli myös melkein ITE.

Näitä lisää!

oh1bs1 oh1bs2

 

Oiva OH3MY /i

Kiitokset taas mukavasta ITE-tapahtumasta, johon osallistuin 80 metrin CW:llä.
Riginä oli tälläkin kerralla vanha HomeMade-putkilähetin ja antennina dipoli.Vastaanottimena VRLK ja Yaesu FT 817. Kelit olivat vaihtelevat ja yhteyksiä tuli vaihtelevin raportein kymmenkunta, kaikki ITE-asemia.
Alla olevassa kuvassa on tuntemattoman tekijän ”Harrastelijan Radiokirjan 1950” 50 W radioamatöörilähetintä vastaava 5 bandin AM/CW TX ja takana Bertta ja VRLK.

 

oh3my1

 

Seppo OH3LS /i
Olen ottanut osaa ennenkin ITE-tapahtumaan vanhalla kokelaslähettimelläni vuosikymmenien takaa, mutta kidevarasto on käynyt vähiin. Heikki OH3KRB tosin lupasi kidepankista apua tähän ongelmaan, mutta ajattelin kokeilla vanhaa grid-dipperiä oskillaattoriksi.
Niinpä, erittäin epätieteellisesti kiedoin kymmenkunta kierrosta käämilankaa sähköputken päälle, jonka sisään sopi dipperin vaihdettava kela. Lisäsin vielä 200 pf:n konkan sarjaan kierrosten kanssa, jotta mahdollinen oikosulku vältettäisiin. Siitä sitten yhteys tx:n kidepitimeen!
Lähettimeni on 2-putkinen EF-86 oskillaatorina ja EL-84 pääteputkena. Tehoa lienee reipas 5 W. Dipperillä on oma virtalähde ja kytkentä lähettimeen on varsin ”löysä”, joten uikutusta
lähetteessä ei liene ollut. Vastaanottimena käytin Icom-tranceiveriä kun muuta sopivaa ei ollut saatavilla.
ITE-päiväni alkoi sekä hyvin että huonosti. Heti ensimmäiseen kutsuuni vastasi Oiva OH3MY, mutta kun minun piti vastata ”tavanomaisilla litanioilla”, tehoja ei lähtenytkään taivaalle!
Siinä hässäkässä hukkui tieto käytetystä taajuudesta eikä Oivaa sen jälkeen kuulunut. Myöhemmin toki pidimme qson.
Vartti siinä meni ihmetellessä, mutta sitten alkoi qso kulkea ja pidin toistakymmentä cw-ite yhteyttä hyvin raportein. Erikoisin oli ehkä RD1AO Esko Pyhäjärveltä ja toinen erikoinen OH3K /i omassa pitäjässämme metsässä nuotion ääressä!

 

oh3ls12

 

Comments are closed