Perinneradistien kidepankki

Kidepankki aloitti toimintansa jakamalla ensin perinneradisteille kiteitä seuraavin ehdoin. Kiteitä annetaan ilmaiseksi ensisijaisesti kyynel, sipi, handy talk ym. kidetoimisiksi rakennettuja perinneradioita omistaville perinneradisteille. Kiteitä annetaan myös kyseisten laitteiden kopioita rakentaville, niille jotka kokeilevat kideohjausta vfo perinneradioihin, sekä muihinkin perinneradioaatetta edistäviin projekteihin. Toimituskulut maksaa vastaanottaja. Kidepankkiin jää lopuksi kutakin taajuutta 1 kappaletta, jonka jälkeen kyseisiä taajuuksia vain lainataan perinneradiotapahtumiin. Laina aika on pääsääntöisesti 1 vuosi.

Myöhemmin, kun pankista ilmaiseksi jaettavien kiteiden tarve ehtyi, toimitettiin ylimääräiset kiteet Petäjäveden radiomuseolle, josta niitä voi nyttemmin ostaa kuka tahansa, jolloin korvaus jää museon hyväksi.

Kidepankki ottaa myös vastaan lahjoituksena käyttöönsä varsinkin sellaisia kiteitä, joilla saadaan täydennetyksi nykyinen 1 sarjaa 3,5 – 3,8 MHz kiteitä. Ensisijaisesti on haussa välin 3,5 – 3,55 MHz ft-243  ns. kokelaskiteitä, joita varmaan monella old timerilla on jäänyt noilta nostalgisilta kokelasluokan ajoilta varastoonsa. Kun et enää tarvitse saamiasi kiteitä, niin ne ovat tervetulleita takaisin pankkiin tai Petäjävedelle uudelleen kiertoon pistettäväksi. Siltä varalta, kun kuitenkin omat ”avaimenne joskus vaikenevat”, tehkää jälkisäädös vanhojen kiteiden siirrosta kiertoon esim. perinneradistien kidepankkiin!

 

Ylimääräiset 3,5 mhz kiteet, jotka saa ilmaiseksi: 3565 ja 3579 khz. Jälkimmäiset kiteet on ft243 koteloon upotettuja hc25u kiteitä.
Pankissa on seuraavan taajuisia HC-6U-tyypin lainattavia kiteitä:

3531,25  3533,33  3543,75   3546,875    3556,25   3559,375  3560,416  3562,50  kHz

3565,0  kHz  (piikit kuten FT243 kiteissä)

3565,625  3570,8    3573,9    3578,125  3579,545  3582,292  3680  3686  3730 kHz

Kidepankkiin saatiin lisää 54 kpl 7 mhz kiteitä 12.2.2014 ja kaikki ylimääräiset annetaan tarvitsijoille. Taajuudet on seuraavat: 7006,667, 7040, 7073,33, 7075, 7100, 7140 ja 7175 khz. Kaikki 7040 khz kiteet 8kpl muutin välille 7012-7037 koska alkuperäinen taajuus on cw/ssb alueen rajalla ja siinä majailee myös majakoita. Tarvittaessa voin myös hioa 7006,667 kiteitä 7010 khz yläpuolelle pois dx alueelta.

Kun useimpiin perinneradioihin käyvät kiteet ovat ft-243 tyyppiä, on näihin HC-6U kiteiden piikkeihin tehtävä sopiva muutos. Kun HC-6U kiteen piikit ovat n 1 mm. ohuempia, mutta samalla etäisyydellä (12,3mm) toisistaan kuin ft-243 kiteessä, on yksi keino juottaa kiteiden piikkeihin 2 kpl noin 10-15 mm pitkiä ja noin 2 mm paksuja vastaavia paksumpia piikkejä. Piikkejä voi tehdä esim. 2 mm:n kuparilangasta tai vaikka vanhojen oktal putkien piikeistä. Jos löydätte jostain HC-6U kiteen pitimiä, niin niistä saa helposti vastaavan pitimen jolloin itse kiteeseen ei tarvitse tehdä juotoksia. Malleja on kuvaliitteessä. Tarvittaessa laitan lainakiteeseen mukaan adapterin ft-243/hc-6u.

hc-6u_ft24323
Seuraavat kiteet on toimitettu myyntiin Petäjävedelle SRHS:n museolle ( http://www.radiohistoria.fi/ ) 24.5.2008 ja on niitä edelleen sieltä saatavissa. (17.3.2011 hinta oli srhs:n jäsenille 3 euroa kpl ja ulkopuolisille tuplana)

3531,25   26 kpl , 3533,33   37 kpl, 3543,75   39 kpl, 3546,875  34 kpl, 3556,25   73 kpl
Lisäksi kidepankista on saatavissa 8 MHz:n kiteitä, joista saa sopivia taajuuksia kertomalla esim. 2m radioamatööribandille.

Sepolta, OH3LS saadut kiteet:  8002,5   8005  8006  8006,67  8007,69  8010  8013,53  8020  8025  8056 kHz

Myös seuraavat omat kiteet ovat lainattavissa: 8003  8007  8018  8029  8073,3  8125 kHz

Petäjäveden radio- ja puhelinmuseossa on seuraavia kiteitä saatavana:  http://www.radiomuseo.fi/laitteet.html. Katso sivun oikeasta alareunasta kiteitä html tai excel tiedosto.

73 de oh3krb, email oh3krb at sral.fi

 

Kokelaskulman artikkeli kiteistä RA 1/1979 (Seppo OH3PF, pdf, 400k, julkaistu luvalla)

Artikkeli kiteiden hiomisesta (Lähde: G-QRP Club Circuit Handbook, pdf, 250k))

 

Comments are closed